News

Markku Tulanderista ei pitänyt tulla pappia, mutta toisin kävi. Vankilatyötä tehdessään hän tunsi olevansa oikeassa paikassa: ...
Pariisin olympialaisissa toinen Saksan lipunkantajista oli Dennis Schröder. Pian hän tähdittää Saksan maajoukkuetta ...
Pyöräillessäni Tampereen kaduilla olen kohdannut useaan otteeseen ristiriitaisen ilmiön. Kun rimpautan pyöränkelloani ...
Oikeuden mukaan video oli vihamielinen ja loukkasi juutalaisten ihmisarvoa.
Ranskalaislehden mukaan Kamara kiinnostaa ainakin Italiassa, Englannissa ja Tanskassa. Italiassa Serie A:ta pelaava Bologna, ...
Kun perjantai-illan musiikkifestivaalit väistyivät, alkoi Nokia-areenan uumenissa heti suurtapahtuman rakentaminen.
Ainakin viisi ihmistä on kuollut bussionnettomuudessa New Yorkin osavaltiossa Yhdysvalloissa, kertoo paikallinen poliisi.
Kauppakeskuksen sisällä on järjestetty runsaasti erilaista ohjelmaa, joka jatkuu keskiyöhön. Silloin suurin osa ...
Tampereen Pyrinnön Ella Junnila teki ennen yleisurheilun Ruotsi-ottelua lupauksen, että kun perinteikkäässä maaottelussa ...
Kaupunginhallitus on mahdollistamassa Nurmin golfkentän etenemisen, vaikka kaavasta on tehty valitus hallinto-oikeuteen.
Kyttälään Satakunnankadulle perustetussa kahvilassa tamperelaisuus yhdistyy ranskalaisiin herkkuihin, joiden takana on luova ...
Skyttä sai mahdollisuutensa avauskokoonpanossa viime hetkellä ja joukkueen kannalta epäonnisesti, selviää Kaiserslauternin ...